3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja
1,25 dl Keskisen Myllyn tattarijauhoja
0,25 dl kaakaojauhetta

täyte/kuorrutus:
1,5 dl tomusokeria
150 g voita
240 g suklaata

Annostele jauhot leivontakulhoon (perunajauhot siivilän lävitse) ja sekoita huolellisesti. 
Vatkaa munat ja sokeri toisessa kulhossa vaahdoksi ja lisää jauhot sekoittaen. 
Voitele suorakaiteen muotoinen (n.1,2 l) vuoka ja kaada taikina vuokaan.
Paista kakku 180 asteisessa uunissa n. ½ tuntia. 
Kumoa kakku paistamisen jälkeen jäähtymään. 
Valmista täyte ja kuorrutus sulattamalla voi pienellä lämmöllä kattilassa. 
Kun voi on sulanut, lisää suklaa palasina voin sekaan ja hämmentele niin kauan, että se on täysin sulanut. 
Lisää tomusokeri joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
Kun seos on jäähtynyt kunnolla, vatkaa se vaahdoksi. 
Leikkaa kakku siten, että saat 3-4 väliä (riippuen kakun korkeudesta) ja levitä suklaakreemiä väleihin. 
Kuorruta kakku lopulla. 
Koristele ja herkuttele. 

Näillä onnistut!

Haetaan reseptin kaikki tuotteet

Näillä onnistut!

Tattarijauho

Perinteisellä kivimyllyllä jauhettuja täysjyväjauhoja. Voit käyttää niitä leivontaan, kastikkeiden suurustamiseen sekä erilaiin puuroihin ja velleihin.

Tattarihiutale

Hiutalekoneella litistettyä tattaria. Hiutale kypsyy nopeammin kuin rouhe tai suurimo. Se sopiikin erinomaisesti aamupuuroksi.

Tattarisuurimo

Kokonaista, kuorittua tattaria. Perinteinen tattaripuuro tehdään suurimosta uunissa paistamalla. Tattarisuurimot sopivat vaikkapa sämpylätaikinan joukkoon. Niitä voidaan myös idättää.

Kaurahiutale

Keskisen Myllyn perinteiset, suuret täysjyväkaurahiutaleet ovat gluteenittomia ja lämpökäsittelemättömiä. Voit käyttää niitä niin leivonnassa kuin perinteisen kaurapuuron valmistuksessa.