Herkulliset lusikkaleivät onnistuvat myös tattarijauhoista. Tattari antaa pikkuleipiin ihanan pähkinäisen ja paahteisen maun.

100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
2 dl Keskisen Myllyn tattarijauhoja
1 tl psylliumia

väliin: vadelmahilloa

päälle: erikoishienoa sokeria

Paloittele voi/margariini kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä. Kun sulaneeseen rasvaan muodostunut vaahto alkaa laskea, siirrä kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon sokeri.
Anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva-sokeriseokseen.
Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Painele taikina jälkiruoka/teelusikan pesään ja laita näin muotoutunut keksi leivinpaperoidulle pellille.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 10-12 min. kunnes keksit ovat kauniin ruskeita.
Laita hilloa hieman jäähtyneen lusikkaleivän tasaiselle pinnalle ja paina toinen puoli kiinni. 
Kierittele pikkuleivät hienossa sokerissa. Sokeri tarttu parhaiten vielä hieman lämpimään pikkuleipään.

Näillä onnistut!

Haetaan reseptin kaikki tuotteet

Näillä onnistut!

Tattarijauho

Perinteisellä kivimyllyllä jauhettuja täysjyväjauhoja. Voit käyttää niitä leivontaan, kastikkeiden suurustamiseen sekä erilaiin puuroihin ja velleihin.

Tattarihiutale

Hiutalekoneella litistettyä tattaria. Hiutale kypsyy nopeammin kuin rouhe tai suurimo. Se sopiikin erinomaisesti aamupuuroksi.

Tattarisuurimo

Kokonaista, kuorittua tattaria. Perinteinen tattaripuuro tehdään suurimosta uunissa paistamalla. Tattarisuurimot sopivat vaikkapa sämpylätaikinan joukkoon. Niitä voidaan myös idättää.

Kaurahiutale

Keskisen Myllyn perinteiset, suuret täysjyväkaurahiutaleet ovat gluteenittomia ja lämpökäsittelemättömiä. Voit käyttää niitä niin leivonnassa kuin perinteisen kaurapuuron valmistuksessa.